Suora lainaus eli lainaus, joka esitetään lainausmerkkien välissä, täytyy kirjoittaa alkuperäisessä muodossa. Myöskään sijamuotoja ei siis voi muuttaa.
Epäsuorassa esityksessä sen sijaan asiat kerrotaan omin sanoin, joten se antaa enemmän vapauksia myös sijamuotojen muotoiluun. Merkitys ei kuitenkaan saa muuttua tätäkään esitystapaa käytettäessä.
Erilaisista lainausten esittämistavoista voi lukea lisää Jukka Korpelan Nykyajan kielenoppaasta.
Melkein oikein – 18-vuotissyntymäpäivät on yhdyssana, joten luvun jälkeen tarvitaan viiva eli yhdysmerkki. Kirjoitetaan siis Tervetuloa juhlistamaan (tai juhlimaan) 18-vuotissyntymäpäiviäni.
Tämä verimakkaraa tarkoittava sana kirjoitetaan yhdyssanaksi: mustamakkara, mustanmakkaran, mustaamakkaraa.
Tavuttaisin sen näin: in-tu-i-ti-o.
Kaksiosaisissa sukunimissä taivutetaan vain jälkimmäistä osaa. Kysymyksessä esitetyn nimen genetiivi kuuluisi siis Järvinen-Lahtisen. Vastaavasti taivutetaan esimerkiksi Feldt-Rannan, Grahn-Laasosen ja Keltikangas-Järvisen.
Yhteen ja erilleen kirjoittaminen perustuu tässä lähinnä vakiintuneeseen käytäntöön. Kielitoimiston ohjepankki kertoo seuraavaa:
Entisiä hallinto- tai puolustuslinnoja tarkoittaneet linna-loppuiset nimet kirjoitetaan yleensä erilleen, kun alkuosa on genetiivimuotoinen paikannimi: Hämeen linna, Kajaanin linna, Kastelholman linna, Turun linna, Viipurin linna.
Jotkin linnoitusta tarkoittavat linna-loppuiset nimet ovat tietoisemmin annettuja esimerkiksi jonkin henkilön muistoksi ja joissakin nimissä loppuosa linna ilmaisee vertauskuvallisesti rakennuksen tyyppiä tai kokoa. Tällöin osat kirjoitetaan yhteen: Olavinlinna, Vanajanlinna.
Itse sanoisin toissa kesänä. Toki riippuu hieman puhehetken ajankohdasta, miten selkeitä nämä viittaukset viime ja toissa kesään ovat (ts. miten vähän aikaa kuluneesta kesästä on). Epäselvissä tapauksissa ei oikeastaan auta kuin täsmentää, mistä vuodesta puhutaan.
Sanan sensitiivinen merkitys on sanakirjan mukaan herkkätuntoinen, herkkä, arka.
Tilannelukutaito voi tarkoittaa esimerkiksi kykyä oivaltaa, miten erilaisissa tilanteissa kannattaa toimia.
Periaatteessa oikea muoto on makeiseton, mutta sana ei vaikuta olevan kovin yleisesti käytössä. Muita vastaavia muotoja ovat käteisetön, eteisetön ja ihmisetön – teoriassa oikein muodostettuja, mutta käytännössä harvinaisia.
Jos liuoksen ainesosat ovat glyseroli ja vesi, sanat kirjoitetaan yhdyssanaksi viivaa käyttäen: glyseroli-vesiliuos. Samoin kirjoitetaan glyseroli-metanoliliuos. Rinnastettuna nämä kirjoitetaan juuri niin kuin olit ehdottanutkin: Käytettiin glyseroli-vesi- ja glyseroli-metanoliliuoksia.
Varsinaista kielenhuollon suositusta en tiedä olevan, mutta olisikohan kyse viskurilaista? Se tarkoittaa kielessä vallitsevaa tasapainoperiaatetta, joka sijoittaa moniosaisen kokonaisuuden raskaammat elementit viimeiseksi. Tieteen termipankissa kerrotaan viskurilaista näin:
Esimerkiksi ranskan ”Liberté, Égalité, Fraternité” käännetään suomeksi tyypillisesti ”Vapaus, veljeys, tasa-arvo”. Viskurilakia voidaan noudattaa niin virkkeen, lauseen, säkeen kuin moniosaisen (Mika Samuli) nimenkin rakenteessa. Viskurilaki on jo suomalaisissa muinaisrunoissa yleisesti käytetty periaate.
Kielitoimiston sanakirjan mukaan tämä kirjoitetaan yhteen: yksinomaan.
Oikein on kirjoittaa Liput on myyty loppuun.
Sana liput on tässä objekti (tekemisen kohde) eikä subjekti (tekijä), joten se ei vaikuta predikaatin lukuun (eli siihen, valitaanko on vai ovat).
Lauseen predikaatti on passiivin perfektissä, joka muodostetaan yksikön 3. persoonassa olevasta apuverbistä (on) ja pääverbin passiivin 2. partisiipista (myyty).
Jotkut yksikön ja monikon muodot ovat tosiaan saman näköisiä, kun niihin lisätään omistusliite. Sanotaan siis Lippusi on toimitettu myös silloin, kun tarkoitetaan useita lippuja.
Yleensä tämä ei haittaa, koska tekstiympäristössä on usein myös sellaisia muotoja, joista selviää, kummasta on kyse.
Kielitoimiston ohjeessa todetaan, että yritysten nimet ovat kuin paikannimet siinä suhteessa, että osa niistä taipuu -lla, osa -ssa. Aiemmin kielenhuollossa haluttiin hillitä ulkopaikallissijojen (-lla, -lle) käyttöä tällaisissa yhteyksissä, mutta nykyään siihen ei enää erityisesti oteta kantaa.
Selkeitä ohjeita ei siis ole, vaan kyse on enemmänkin yrityksen omasta käytännöstä. Pikainen katsaus Enston verkkosivuihin kertoo, että muoto Enstolla on huomattavasti yleisempi. Ehkä on siis perusteltua jatkaa samalla linjalla.
Ken-pronominin yksikön essiivi kuuluu kenenä (puhekielessä myös kenä). Kielteinen muoto kuuluu ei kenenäkään. Samat muodot ovat käytössä myös kuka-pronominille. Aiheesta kerrotaan lisää Isossa suomen kieliopissa.
Kiertokulku-sanaa tosiaan käytetään juuri tällaisissa yhteyksissä. Kielitoimiston sanakirjan käyttöesimerkit kuuluvat näin: Pääoman kiertokulku. Elämän kiertokulku. Vesi on luonnossa alituisessa kiertokulussa.
Kiitos paljon -ilmausta on perinteisesti pidetty svetisisminä eli epätoivottuna lainana ruotsin kielestä (vrt. Tack så mycket). Ensimmäisenä siihen kiinnitti huomiota E. A. Saarimaa 1940-luvulla, ja edelleenkin sanakirjoissa ja ohjeissa suositellaan sanomaan mieluummin Paljon kiitoksia.
On totta, että Kiitos paljon on epälooginen muotonsa suhteen (yksikkömuotoinen kiitos käytettynä paljon-sanan kanssa), eikä sanajärjestyskään ole aivan tyypillinen. Puhtaasti kieliopin kannalta Paljon kiitoksia on siis parempi ilmaus.
Kiitos paljon on kuitenkin niin yleinen ja vakiintunut sanonta, että se kuulostaa nykysuomalaisen korvaan aivan luonnolliselta, eikä sitä mielestäni tarvitse vältellä.
Vastaavasti kuin hyvänyönsuukko eli yhdyssanaksi: hyvänyöntoivotuskuva.
Kielitohtori on
käännöstoimisto
Transfluentin
tuottama ilmaispalvelu,
joka vastaa visaisiin termikysymyksiisi ja ratkoo hankalat kielenhuolto-ongelmat.
